Lausunto yrittäjien eläkelain uudistamisesta Sosiaali- ja terveysministeriölle                                                                          

Yleistä

Sosiaali- ja terveysministeriö on pyytänyt lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi yrittäjän eläkelain ja Eläketurvakeskuksesta annetun lain 2 § muuttamisesta.

Esitettyjen muutosten tavoitteiksi esityksessä on todettu yrittäjyyden edellytysten vahvistaminen sekä talouskasvun tukeminen. Erityisesti tavoitellaan pienituloisten yrittäjien eläkemaksujen kohtuullistamista sekä yrittäjän valinnanvapauden laajentamista. Lisäksi tavoitteena on tuoda yrittäjän verotettavat ansiotulot hallitusti ja kustannustehokkaalla tavalla eläketurvan ja työeläkemaksun määräytymisperusteiden osaksi.   

Uusi Työ ry pitää hallituksen esitykselle asetettuja tavoitteita hyvinä ja arvioi lausunnossaan niiden toteutumista, mikäli esitys toteutuu. Uusi Työ ry edustaa laskutuspalveluyrityksiä ja tätä kautta erityisesti kevytyrittäjiä, jotka toimivat ilman y-tunnusta. Nämä kevytyrittäjät ovat YEL-velvollisia vastaavasti kuin muut yrittäjät. Uusi Työ ry kiittää mahdollisuudesta lausua asiasta.

Esityksen tavoitteista

Yrittäjyyden edellytysten vahvistaminen

Yrittäjä ja yritys tarvitsevat pääomaa yrityksen kasvuun ja käyttötalouteen. Yrityksen tilanteet ovat myös niiden oman historian aikana hyvin erilaiset. Pakollisten eläkemaksujen tulee huomioida erilaiset tilanteet ja antaa yrittäjälle myös mahdollisuus itse vaikuttaa maksujen suuruuteen erityisesti yrityksen tilanteen muuttuessa. Yrittäjä kantaa jatkuvaa riskiä – hänelle on annettava mahdollisuus kohtuulliseen valinnanvapauteen.

Työelämä muuttuu ja työtä tehdään aiempaa vaihtelevin muodoin. Perinteisen kokopäiväisen palkkatyön rinnalla sitä korvaamassa ja täydentämässä ovat erilaiset yrittäjyyden muodot. YEL-järjestelmän tulee tukea työn murrosta eikä rakentua oletukselle yhdestä pysyvästä kokopäiväisestä yrittäjyydestä.

Mahdollisuus lisäansioiden saamiseen niin, että se on taloudellisesti kannustavaa ja palkitsevaa on turvattava. Esitys on hivenen tilannetta parantava, mutta tehtävää jää siinä, että lisätään kannustavuutta ja maksujen oikeudenmukaisuuden tunnetta.

Talouskasvun vahvistaminen

Yrittäjyys eri muodoissaan lisää taloudellista aktiviteettia ja kilpailukykyä. Suomen liki 20 vuotta kestänyt kasvun puute vaatii rohkeutta kannustaa ihmisiä lisätyön ja -tulojen keräämiseen sekä yritystoimintaan.

Uusi Työ ry haluaa korostaa erityisesti satojen tuhansien sivu- ja osa-aikaisten yrittäjien työpanoksen merkitystä. Vaikka tämä pienimuotoinen yritystoiminta ei ainakaan aluksi edusta suurta määrää työpaikkoja, tämän erittäin runsaan aluskasvillisuuden merkitys tulee huomata.   

Pienituloisten yrittäjien – olivat sivutoimisia tai päätoimisia – maksuvelvoitetta tulisi entisestään keventää. Erityisesti nostamalla YEL-työtulon alarajaa.

Laajamittainen pieni ja kasvava yritystoiminta voi olla muuttuvassa työelämässä yhä merkittävämpi kasvun tukija sekä lisäansioiden turva.

Pienituloisten yrittäjien eläkemaksujen kohtuullistaminen

YEL:n uudistamista on vaadittu jo pitkään, yhtenä merkittävänä syynä ovat olleet erityisesti pienituloisten yrittäjien tilanteet, joissa heidän ansaitsemat tulot ovat jääneet selvästi pienemmiksi kuin heille esitetty työtulon taso.

Hallituksen esitys mahdollistaa työtulojen määräytymisen verotettavien ansiotulojen mukaisesti, joten se kohtuullistaa ja korjaa näitä tilanteita. Tältä osin esitys saavuttaa hyvin sille asetetut tavoitteet. Haasteeksi jäävät perusteet, joilla ansiotulot määritellään. Tästä tarkemmin myöhemmin.

YEL:n alarajaa tulisi nostaa, eikä pitää ennallaan. YEL-velvollisuus alkaa tällä hetkellä hivenen runsaan 9 400 euron vuotuisten työtulojen tasolta. Kymmenien tuhansien yrittäjien työtulot yritystoiminnasta ovat tuon rajan alapuolella. Ja on perusteltua pitää tästä kiinni. Lakivalmistelun yhteydessä on vielä varmistettava, että käytännöt, joilla yrittäjän YEL-velvollisuutta arvioidaan, ovat sellaiset, että yrittäjä, joka aidosti ei ole YEL-velvollinen vapautuu YEL-maksuista.

YEL-rajan yläpuolella ja noin 14 000 euron tason välissä on tuhansia yrittäjiä, jotka maksavat YEL-maksuja saamatta siitä lisää eläke-, työttömyys- tai sairauskorvausta verrattuna lakisääteiseen minimitasoon. Näiden yrittäjien kasvavalle yritystoiminnalle säästyvät eläkemaksut olisivat arvokkaat sekä oikeudenmukaiset heidän omassa käytössään.

Matala YEL:n alaraja muodostaa sekä vaaran harmaan talouden lisääntymisestä että aivan turhan hallinnollisen kustannuksen ja kannustehaasteen pienelle toiminnalle.

Uusi Työ ry:n näkemyksen mukaan YEL:n alaraja kannattaisi nostaa noin 13 000–15 000 euron tasolle, josta alkaen eläke-, työttömyys- ja sairauskulujen ansiosidonnaiset turvat alkavat kasvaa. Tällä olisi sekä merkittävä pienen yritystoiminnan kasvua tukeva vaikutus että se lisäisi maksettujen maksujen vastaavuutta suhteessa maksuista saatavaan hyötyyn.

Yrittäjän valinnanvapauden laajentaminen

Yrittäjälle tarjotaan mahdollisuus kolmen vuoden välein valita, sitooko hän eläkemaksunsa nykyisenkaltaiseen arvioituun työtuloon vai todellisiin ansiotuloihinsa.

Valinnanvapauden edistäminen jää esityksessä puolitiehen.

On ymmärrettävää, että eläkeyhtiöiden toiminnan ennustettavuuden kannalta on hyvä, että yrittäjä sitoo itsensä kolmeksi vuodeksi maksamaan eläkemaksuja joko työtulo- tai ansiotuloperusteisesti. Lakivalmistelun jatkossa tätä tulee vielä pohtia, voisiko tätä sitoutumisaikaa lyhentää.

Oikeus hakea joustoa eläkemaksujen suuruuteen lisää valinnanvapautta. Tätä pidämme tervetulleena. Joustojen käyttämismahdollisuuden tulee käytännössä olla todellinen ja riittävän vähäbyrokraattinen.

Koska eläke- ja sosiaaliturvaa karttuu vain maksetuista YEL-maksuista, voitaisiin valinnanvapautta lisätä nykyisestä tarjoten yrittäjille enemmän mahdollisuutta kantaa riskiä sekä päättää, miten käyttävät varansa. Mikäli maksuja maksetaan vähemmän, myös velvoitteet heitä kohtaa pienenevät.

Yrittäjän verotettavat ansiotulot eläkemaksujen perusteena

YEL:n uudistamista on vaadittu jo pitkään, yhtenä merkittävänä syynä ovat olleet yrittäjien tilanteet, joissa heidän ansaitsemat tulot ovat käytännössä jääneet pienemmiksi kuin heille määrätty työtulon taso. Tämän ongelman korjaaminen on hyvin perusteltua. Samalla uusi malli tuo kuitenkin kaksi uutta haastetta, jotka vaativat vielä jatkokehittämistä.

Toisaalta ansiotulojen arviointi perustuisi varsin vanhoihin historiatietoihin, jos perusteena käytetään viimeisintä valmistunutta verotusta. Yrittäjien tilanteet voivat muuttua hyvinkin merkittävästi runsaassa vuodessa. Toisaalta jos yrityksessä on enemmän kuin yksi työntekijä, yrityksen tulos kasvaa useiden henkilöiden työpanoksesta. Tällöin tulokseen perustuva YEL-maksu nostaa maksun liian suureksi.

Ajatuksena mahdollisuus sitoa YEL-maksu verotettaviin ansiotuloihin on hyvä, mutta vaatii ratkaisua tulotietojen reaaliaikaisuuden (esimerkiksi tiedot tulorekisteristä) sekä tulojen kohdentamisen nimenomaan yrittäjän tuloiksi osalta.

 
Esitykset Eläketurvakeskusta koskevaan lainsäädäntöön

Uusi Työ ry pitää perusteltuna sitä, että yrittäjien oikeusturvaa vahvistetaan muutoksilla, jotka lisäävät viranomaisten ratkaisujen perustelemisvelvollisuuksia.

Muita havaintoja

Eläkkeiden alijäämät ovat yhteinen velvoite

Aikanaan YEL-järjestelmää perustettaessa annettiin erityisesti ikääntyneille yrittäjille poikkeuksellisen hyviä etuja, mikä rasitti eläkejärjestelmää. Toisaalta jo vuonna 1970 tunnistettiin, että eo. syyn ja yrittäjien ikärakenteen takia eläkejärjestelmä tulee vaatimaan valtionkin panostusta. Käytännön mahdollisuudet rahastoinnille sekä yrittäjien että maanviljelijöiden eläkejärjestelmässä olivat tuolloin olemattomat toisin kuin palkansaajien eläkejärjestelmässä.

YEL- ja MYEL-järjestelmiä perustettaessa valittiin sekä toisaalta pakkoeläkemaksut että toisaalta taattiin saavutettujen etuuksien maksaminen viime kädessä valtion takaamana. Nämä periaatteet ovat täydentäneet toisiaan. valtion velvoitteet ovat kasvaneet vielä merkittävämmiksi maanviljelijöiden eläkkeiden osalta. Ikärakenteen ja tilakokojen muutos näkyy täällä vielä selvemmin kuin yrittäjillä.

Selkeää on, että ei voi olla nykyisten yrittäjien tehtävänä hoitaa vuosikymmenien aikana syntynyttä vajetta. Tämä on velvoite, joka veronmaksajien on kannettava tarpeellisilta osin. Mahdollinen rahastointi, josta jäljempänä lisää, on tutkimisen arvoinen asia.

Korostamme sitä, että mikäli nykyiset eläkkeellä olevat yrittäjät olisivat maksaneet aikanaan suurempia eläkemaksuja kuin maksoivat, nykyiset velvoitteet ja valtion maksuosuus olisivat vielä nykyistä suuremmat.

Yrittäjien riittävä sosiaaliturva

Nykyinen YEL-järjestelmä tarjoaa yrittäjille mahdollisuuden hankkia haluamansa eläketurva sekä välillisesti YEL-työtuloon sidottu sairauden ja työttömyyden turva (mikäli ovat Yrittäjäkassan jäseniä).

Uusi Työ ry pitää hyvänä lähtökohtana sitä, että yrittäjällä on mahdollisuus omalla päätöksellään maksaa enemmän ja näin vahvistaa turvansa tasoa. Tältä osin järjestelmä on varsin toimiva. Tärkeää on kuitenkin, että lisämaksuilla saa vastaavasti selkeää lisäturvaa. Tässä mielessä YEL-alaraja on vielä liian alhainen, maksujen kustannusvastaavuus on heikko YEL-alarajan alapuolella.

Vaikutusarviointien tekeminen on vaikeaa

Hallituksen esityksessä on esitelty laajasti erilaisia vaikutusarviointeja siitä, miten yrittäjät saattavat käyttäytyä suunniteltujen muutosten jälkeen.

Vaikutusarviointien tekeminen ei ole helppoa ja epävarmuudet ovat suuria.

Esityksessä arvioidaan, että suunniteltu YEL-uudistus lisää valtion maksuvelvoitetta verrattuna siihen, että uudistusta ei tehdä. Tämä saattaa pitää paikkansa, mutta ei ole mitenkään varmaa. Viime vuosina on tehty kolmen vuoden välein työtulotarkistuksia yrittäjille. Työtulon tarkistukset ovat hyvin usein olleet maksimikorotuksen eli 4 000 euron suuruiset. Eläketurvakeskuksen arvioiden mukaan näissä tilanteissa on usein jäänyt vielä merkittävää korotustarvetta työtuloihin nykylainsäädännön velvoittein. Suunniteltu uudistus ei luultavasti poista tätä korotuspainetta.

Mikäli YEL-uudistus onnistutaan tekemään niin, että se kannustaa nykyistä enemmän kasvattamaan liiketoimintaa, on todennäköistä, että YEL:n työtulojen tasot nousevat nykyisestä.

Vaikutusarvioinneissa tulisi painottaa vielä enemmän myös esitettyjen muutosten vaikutusta yrittäjyyden määrään ja kannustavuuteen.

Uusi Työ ry arvioi, että vaikutusarviointeja tulee vielä täydentää ja uudistuksen jälkeen seurata arviointien toteutumista sekä sitä, miten uudistuksen tavoitteet on saavutettu.

Mallin tulee selkeytyä, jotta sen uskottavuus lisääntyy

Merkittävä syy YEL:n uudistamiseen on tunne sen epäoikeudenmukaisuudesta.

On suuri vaara, että oikeudenmukaisuuden tai toimivuuden ongelma muuttuu. Samalla, kun erityisesti pienituloisimmille yrittäjille tarjotaan mahdollisuus sitoa työtulo todellisiin ansiotuloihin, näiden määrittämisen perusteena käytetään varsin vanhaa historiatietoa.

Yrittäjillä on vahvaa epäluottamusta järjestelmän kestävyyteen sekä myös sen kustannusvastaavuuteen. Luottamuksen kasvattamiseksi sekä kustannustaakan pienentämiseksi yrittäjäeläkkeiden rahastointia kannattaa tavoitella. Tunnistamme, että rahaston alkupääoman saaminen on vaikea kysymys, mutta pidämme esimerkiksi valtion lainoitusta eläkeyhtiöille aitona vaihtoehtona. Valtio vaihtaisi nykyisen maksuvelvoitteensa matalaan korkotuottoon eläkeyhtiöiltä.

Uusi Työ ry korostaa rahastoinnin hyödyllisyyttä kahdella perusteella:
1. Rahastoidut yrittäjäeläkkeet tuovat turvaa ja uskottavuutta järjestelmään. Yrittäjät voivat luottaa siihen, että he saavat aikanaan eläkkeensä.

2. Voidaan arvioida, että rahastointiin tarvittaisiin 10–20 miljardia euroa. Tämän sijoitussalkun hoitaminen olisi todennäköisesti järjestettävissä hyvin kustannustehokkaasti. Eläkeyhtiöt hallinnoivat ammattilaisorganisaatiollaan nykyisin noin 270 miljardin euron eläkevaroja. Ko. lisävarojen hoitaminen samoilla sijoitusanalyyseillä olisi luultavasti hoidettavissa hyvin pienellä lisätyöllä, mikä mahdollistaisi mahdollisesti hyvätkin tuotot pienentämään valtion maksuosuutta.

Yhteenvetona

Uusi Työ ry pitää hyvänä järjestelmän uudistamispyrkimyksiä. Tehtävä ei ole helppo, eikä esitetty muutos vielä tuota täysin toivottua lopputulosta.

Tulojen määrittämisen reaaliaikaisuuteen tarvitaan keinoja, jotka kuvaavat reaaliaikaisia tuloja paremmin kuin esitetty malli. Niin kokopäiväisten yrittäjien kuin kevytyrittäjien ja sivutuloisten yrittäjien tulot voivat vaihdella suuresti vuodesta toiseen.

Parasta muutoksessa on pienituloisten YEL-velvollisten tilanteen oikeudenmukaistaminen sekä kannustavuuden lisääminen, jota kannattaisi täydentää vielä YEL:n alarajaa nostamalla.

Uusi Työ ry