Uusi työ ry. antoi lausuntonsa Verohallinnon ohjeluonnoksiin VH/288 ja VH/4385. Hyvin seikkaperäiset ohjeistukset asettaisivat sekä laskutuspalveluille että niiden käyttäjille velvoitteita, joiden perusteet ovat varsin epäselvät.
Uusi työ ry. kiittää mahdollisuudesta lausua Verohallinnon ohjeluonnoksiin Laskutuspalveluyritysten ja niiden käyttäjien verotuskysymyksiä (dnro VH/288/00.01.00/2021) ja Laskutuspalveluyritysten maksamat matkakustannusten korvaukset ennakkoperinnässä ja tuloverotuksessa (dnro VH/4385/00.01.00/2021).
Uusi työ ry. on kevytyrittäjyyspalvelujen toimialajärjestö sekä itsensätyöllistämisen ja kevytyrittäjyyden edistäjä ja puolestapuhuja. Edistämme toimialan ja siihen liittyvän lainsäädännön kehittämistä sekä kevytyrittäjien ja itsensätyöllistäjien yhteiskunnallista asemaa. Yhdistykseen kuuluvat laskutuspalveluyritykset Eezy Kevytyrittäjät, Floy, FREE.fi, Odeal ja UKKO.fi. Jäsenyritysten asiakasmäärä vuoden 2021 lopussa oli 217 000 ja yhdistys edustaa liikevaihdolla mitattuna noin 80 % laskutuspalvelualan yrityksistä.
Yleisiä huomioita
- Verotuksen perusperiaatteita ovat muun muassa tasapuolisuus, päätösten perustelu ja asianomaisten kuuleminen. Verotuksessa tulisi välttää epäselvyyttä ja tulkinnanvaraisuutta ja siksi myös ohjeiden tulisi olla ymmärrettävät, selkeät ja perustellut. Lausunnolla olevat ohjeluonnokset ovat hyvin seikkaperäisiä ja vaikeasti hahmotettavissa. Ohjeluonnoksista jää epäselväksi myös, missä tarkoituksessa ne on annettu ja mihin lainsäädäntöön ne perustuvat. Osa ohjeluonnosten linjauksista vaikuttaisi jopa estävän elinkeinonharjoittamisen vapautta (esim. ehdotus siitä, ettei toiminimen omaava luonnollinen henkilö voisi laskuttaa muutoin kuin toiminimen kautta). Ohjeistus puuttuu osittain työoikeudelliseen tulkintaan työsuhteen ja yrittäjyyden rajapinnasta. Tällaiset linjaukset edellyttävät erityisen painavia perusteita ja lainsäädännöllistä pohjaa.
- Verohallinnon ohjeluonnokset asettavat laskutuspalveluntarjoajille varsin painavia velvoitteita ja vastuita esimerkiksi heidän kauttansa työtään laskuttavien työn suorittajien matka- ja kulukorvausten selvittämiseen liittyen. On kyseenalaista, voiko viranomainen asettaa näin merkittäviä vastuita toimijoille, jos velvoitteista ei säädetä laissa (vrt. esim. sijoituspalvelualan lakiin perustuvat soveltuvuus- ja asianmukaisuusarviot ja asiakkaan tuntemisprosessi).
- Kevytyrittäjinä työskentelevät työn suorittajat ovat muiden verovelvollisten tapaan vastuussa veroilmoituksen antamisesta ja annettujen tietojen paikkansapitävyydestä. Laskutuspalveluiden tarjoajat tarjoavat liiketoimintanaan laskutuspalvelua, eikä niillä ole resursseja taikka tosiasiallista mahdollisuutta varmistua työn suorittajiensa laskulla antamien tietojen oikeellisuudesta. Ohjeluonnoksissa laskutuspalveluille asetetaan vastuita, joiden toteuttaminen käytännössä ei nähdäksemme ole mahdollista eikä kohtuullista.
VH/288: 2.4 Työnantajan sairausvakuutusmaksun peruste ennakkoperinnässä
VH/288:n mukaan työnantajan sairausvakuutusmaksun perusteena olevan palkan määrä on työn suorittajan ja asiakkaan työstä sopiman korvauksen arvonlisäveroton määrä.
Käsityksemme mukaan vakiintunut käytäntö toimialalla on, että työnantajan sairausvakuutusmaksun laskentaperusteena pidetään samaa summaa, josta toimitetaan ennakonpidätys. Matkakulut ja kulukorvaukset sisältävästä kokonaisveloituksesta tulisi siis vähentää kulujen osuus ennen sairausvakuutusmaksun määrän laskentaa.
Bruttopalkan määräytymistä koskeva kysymys on KHO:n käsiteltävänä, joten on kyseenalaista, kuinka perusteltua tässä kohtaa on antaa asiaa koskevaa vero-ohjetta.
Esitämme, että ohjeluonnosta muutetaan sairausvakuutusmaksun laskennan osalta siten, että vakiintunut käytäntö voidaan säilyttää.
VH/288: 2.8 ja VH/4385. Työn suorittajan työn tekemisestä aiheutuneiden kustannusten korvaaminen
VH/288:n mukaan laskutuspalveluyritys voi käsitellä kustannuksia EPL 15 §:n mukaisina kustannuksina vain, jos työn suorittaja ja asiakas ovat sopineet niiden korvaamisesta. VH/3485:ssa todetaan matkakustannusten osalta, että ”laskutuspalveluyrityksen on siis selvitettävä ennen suoritusten maksamista työn suorittajan ja asiakkaan välisen sopimuksen sisältö”.
Laskutuspalvelun on erittäin työlästä tai jopa mahdotonta selvittää ja todentaa jokaisen laskutetun työsuoritteen yhteydessä, mitä yksittäinen työn suorittaja ja asiakas ovat tosiasiallisesti sopineet työhön liittyvistä matka- ja kulukorvauksista. Sopimusvapauden perusteella työn suorittajan ja asiakkaan välinen toimeksiantosopimus voi olla myös suullinen, joten laskutuspalvelulla ei ole välttämättä edes mahdollisuutta sopimuksen todentamiseen.
Ohjeluonnoksessa Verohallinto esittää myös, että myös työn suorittajan tekemän laskun loppusummaan sisältyvien kulujen tulisi olla eriteltynä laskulla ja että laskutuspalveluntarjoajan tulisi saada selvitys myös näistä kuluista. Myös tämä vaatimus on osapuolten väliseen sopimusvapauteen puuttumista. On mahdollista, että työnsuorittaja ja asiakas ovat sopineet ainoastaan kokonaishinnasta ja työn suorittaja itsenäisesti arvioi ja erittelee työn suoritukseen liittyvät kulut ja kustannukset, joihin saattaa sisältyä myös esimerkiksi tarvikehankintoja.
Laskutuspalvelun on voitava luottaa työn suorittajan antamaan vakuutukseen siitä, mitä asiakkaan kanssa on sovittu matka- ja kulukorvauksista ilman, että sillä on velvollisuutta selvittää jokaisen työn suorittajan ja asiakkaan välisen sopimuksen sisältö. Laskutuspalvelu voi toki erilaisin satunnaiskontrollein tarkistaa työn suorittajien antamien vakuutusten paikkaansa pitävyyttä, mutta vaatimus tarkistaa jokaisen sopimuksen sisältö on kohtuuton. Mikäli tällaisia velvoitteita asetettaisiin, ne tulisi selkeästi perustella ja niiden tulisi perustua lakiin.
Vastuu verotuksen taustalla olevientietojen todenmukaisuudesta on aina verovelvollisella itsellään, joten siksi myös vastuun laskutuspalveluyhtiölle annettujen tietojen paikkansapitävyydestä on ja on jatkossakin oltava työn suorittajalla. Pidämme kohtuuttomana tilannetta, jossa Verohallinto voisi asettaa laskutuspalveluntarjoajan korvausvelvolliseksi työn suorittajan antamista virheellisistä tiedoista tai kohdistaa laskutuspalveluntarjoajaan turvaamistoimenpiteitä työn suorittajan vilpillisillä tiedoilla hakemien matka- ja kulukorvausten vuoksi, jollei olisi erityistä syytä olettaa, että laskutuspalveluntarjoaja on toiminut huolimattomasti tai tiennyt tai että sen olisi pitänyt tietää kulukorvausten olevan virheellisiä.
Ohjeluonnosta tulisi selkiyttää siten, että laskutuspalvelulle ei osoiteta vastuuta työnsuorittajan ja loppuasiakkaan välisen sopimuksen sisällöstä. Laskutuspalvelulla ei ole tosiasiallista mahdollisuutta tarkistaa yksittäisten sopimusten sisältöä tai puuttua työn suorittajan ja tilaajan välisiin sopimuksiin.
VH/288: 3.3.1 Yksityiset elinkeinonharjoittajat
VH/288:n tulkinnan mukaan laskutuspalvelu ei voi maksaa työn suorittajalle palkkaa, mikäli työn suorittajalla on rekisteröity toiminimi. On epäselvää, mihin linjaus perustuu ja onko tällaista linjausta ylipäätään mahdollista tehdä rajoittamatta perustuslain turvaamaa elinkeinonharjoittamisen vapautta. Laskutuspalvelun käyttäjällä tulee muiden luonnollisten henkilöiden tapaan olla mahdollisuus saada tuloja useista tulonlähteistä.
Ohjeluonnoksessa esitetty linjaus vaatisi tuekseen pitäviä, lainsäädäntöön perustuvia perusteluita. Mikäli sellaisia ei ole, katsomme, ettei rekisteröity toiminimi voi estää laskutuspalvelun käyttöä ja maksatusta työn suorittajalle palkkana. Poikkeuksena voivat olla tilanteet, joissa asiakkaan kanssa on nimenomaan sovittu työn suorittamisesta toiminimellä. Tästä sopiminen kuitenkin kuuluu työn suorittajalle ja tilaajalle.
Tunnistamme mahdollisen ongelmatilanteen, jossa työn suorittaja voisi pyrkiä muuttamaan toiminimen harjoittamasta elinkeinotoiminnasta saatua tuloa laskuttamalla omaa toiminimeään laskutuspalvelun kautta tai toiminimen ja asiakkaan välillä sovitun työsuoritteen laskuttaminen toiminimen sijaan laskutuspalvelun kautta esimerkiksi vakuutusturvan vuoksi. Katsomme kuitenkin, että tällaiset väärinkäytökset ovat pitkälti estettävissä palvelun käyttöehtoihin asetettavilla rajoituksilla ja satunnaistarkastuksilla eivätkä ole suurusluokaltaan sellaisia, että niiden nojalla voitaisiin puuttua perustuslain takaamaan työn ja elinkeinonharjoittamisen vapauteen.
Viranomaisen ohjeistuksella ei tulisi rajoittaa perustuslain takaamaa työn ja elinkeinonharjoittamisen vapautta. Ohjeluonnosta tulee muuttaa siten, ettei henkilöllä oleva rekisteröity toiminimi estä laskutuspalvelun käyttöä.
VH/288: 3.5 Asiakas maksaa suorituksen suoraan työn suorittajalle
Ohjeluonnoksen mukaan tilanteissa, joissa asiakas maksaa suorituksen työn suorittajalle esimerkiksi käteisellä, työn suorittaja saa suorituksen kyseisellä hetkellä vallintaansa, ja täten verotuksessa suorituksen maksajana ja ennakonpidätysvelvollisena tahona pidetään suorituksen maksanutta asiakasta, ei laskutuspalveluyritystä.
Luonnoksessa esitetty ei pidä siviilioikeudellisesti paikkaansa. Kun työn suorittaja, on hän sitten työntekijä esim. kaupan kassalla tai kevytyrittäjä, vastaanottaa toiselle taholle (työnantajalle tai laskutuspalvelulle) tarkoitetun käteissuorituksen, hän ei saa sitä vallintaansa vaan hallintaansa. Vallintaoikeuteen liittyy välttämättömänä elementtinä hallintaoikeuden lisäksi oikeus tehdä omaisuuteen liittyviä oikeustoimia. Työntekijällä tai kevytyrittäjällä ei tätä oikeutta ole, vaan heillä on sopimusperusteinen velvoite luovuttaa summa työnantajalle tai laskutuspalvelulle, joka on kyseessä olevan summan ja käteisen rahan omistaja. Työntekijän tai kevytyrittäjän oikeus käsitellä rahaa perustuu työnantajan ja työntekijän tai laskutuspalveluyhtiön ja kevytyrittäjän väliseen keskinäiseen sopimukseen.
Verotuksen lähtökohdaksi tulee asettaa tilanteen siviilioikeudellinen tulkinta, jolloin käteissuoritusten vastaanottaminen laskutuspalveluyritystä käytettäessä on mahdollista. Lisäksi verotuksen neutraliteetin voidaan katsoa edellyttävän, ettei vero-ohjeilla aseteta erilaisia laillisia maksutapoja näin kategorisesti erilaiseen asemaan.
Esitämme, että ehdotettu muutos koskien suorituksen maksamista suoraan käteisellä poistetaan ohjeistuksesta.
VH/288: 3.7 Tavaran myynti
VH/288:n mukaan työn suorittaja ei voi laskuttaa valmistamiaan tai myymiään tuotteita siten, että korvaus maksetaan laskutuspalvelun kautta palkkana tai työkorvauksena.
Katsomme, että tuotteiden valmistaminen myyntiin sisältää selvän työsuoritteen ja tämä tulisi erottaa pelkästä tavaran jälleenmyynnistä. Tavaroiden tai tuotteiden valmistaminen tilauksesta loppuasiakkaalle tulisi näin ollen tulkita työsuoritteen myyntinä. VH/288:n mukainen linjaus sulkee sellaisia työn suorittajia palvelun ulkopuolelle, joiden elinkeino on valmistaa tilauksesta käsitöitä, taideteoksia tai valokuvia työn tilaajalle. Pidämme tärkeänä, että myös käsityöläisinä itsensä työllistävillä on mahdollisuus hyödyntää työssään laskutuspalveluita. Lisäksi niiden rajaaminen laskutuspalveluiden käyttämisen ulkopuolelle olisi omiaan lisäämään harmaata taloutta.
Tuotteiden valmistamisen osalta on vaikeaa argumentoida, missä tilanteissa työnsuorittaja on laskuttanut tuotteen valmistamiseen tehdyn työsuoritteen (nähdäksemme ohjeluonnoksen mukaisesti sallittua) ja missä tilanteissa aikaansaadun lopputuotteen (nähdäksemme ohjeluonnoksen mukaisesti kiellettyä).
Tavaran myynnin osalta ohjeluonnosta on syytä täsmentää siten, että laskutuspalvelua saa käyttää itse valmistamiensa tavaroiden tai lopputuotteiden myymiseen.
VH/288: 4 Laskutuspalveluyritys työn suorittajan työnantajana
VH/288:n mukaan laskutuspalveluyritys ei voisi niin katsotun muodollisen työnantajan asemassa maksaa omista varoistaan palkkaennakkoja laskutuspalvelun käyttäjille. Verohallinto perustelee linjausta sillä, että palkkaennakon maksaminen vahvistaa työnantajaolettamaa.
Linjauksen tavoitteet ja perustelut jäävät epäselviksi. Työsuhteen määrittely perustuu työsopimuslakiin ja on kyseenalaista, millä perusteilla Verohallinto tulkitsee lakia ehdotetulla tavalla. Pelkkä palkkaennakon maksaminen vaikuttaa kokonaisuus huomioiden hyvin vähäpätöiseltä seikalta työsuhteen muodostumisen arvioinnissa. Laskutuspalveluntarjoaja ja työnsuorittaja tekevät nimenomaisesti sopimuksen palkkion laskuttamisesta ja sen maksamisesta palkkana. Laskutuspalveluyhtiöt ovat vakiintuneen käytännön mukaisesti tarjonneet käyttäjilleen palkanmaksua täydentävänä lisäpalveluna mahdollisuutta saada palkkaennakkoa tietyin edellytyksin (mm. toimeksiantajan vahvistus saatavan riidattomuudesta), eikä käytäntöä ole syytä muuttaa.
Ohjeluonnoksessa VH/288 on myös mainittu, että Verohallinnon näkemyksen mukaan työnsuorittajan ja laskutuspalveluntarjoajan välillä ei lähtökohtaisesti ole kyse työsuhteesta, jos laskutuspalveluntarjoaja ei vastaa esimerkiksi työn suorittajan vakuutusturvasta. Myös tähän toivoisimme selvennystä, mihin näkemys perustuu ja mitä sillä tavoitellaan.
Kohdan 4 toisessa kappaleessa todetaan seuraavasti: ”Verotuksessa hyväksytyn toimintamallin mukaista työn suorittajan ja laskutuspalveluyrityksen välistä sopimusta asiakkaan maksaman suorituksen maksamisesta (välittämisestä) edelleen palkkana tai työkorvauksena ei pidetä verotuksessa työsuhteena.” Aiemmin verotuksessa tulkinta on ollut toinen, esim. VH/1024/00.01.00/2019 mukaan: ”Verotuksessa laskutuspalveluyritys ja työn suorittaja voivat kuitenkin aina sopia työsuhteen muodostumisesta, jolloin laskutuspalveluyritys on työn suorittajan muodollinen työnantaja.” Jos käytäntöä halutaan näin voimallisesti muuttaa, toivoisimme sille selkeitä perusteluja.
Kohdan 4 neljännessä kappaleessa Verohallinto viittaa työlainsäädäntöön huomioimatta, että työnantajan lukuun työskenteleminen on vain yksi työsuhteen kokonaisarviointia koskevassa harkinnassa: ”Jos kokonaisarvioinnissa todetaan, että työn suorittajat työskentelevät laskutuspalveluyrityksen lukuun eivätkä omaan lukuunsa, pidetään laskutuspalveluyritystä työn suorittajien työnantajana.” Samassa kohdassa todetaan, että ”Esimerkiksi työnantajan sairausvakuutusmaksu on tällöin laskutuspalveluyrityksen kustannus, jota ei voida vyöryttää työntekijän maksettavaksi.” Verohallinto ei kuitenkaan voi määrittää siviilioikeudellisessa sopimussuhteessa maksettavan suorituksen, kuten palkan, suuruutta. Sopimusvapautensa nojalla osapuolet voivat itse sopia palkan suuruuden eli esimerkiksi sen, mitä eri kustannuksia palkanlaskennassa otetaan huomioon.
Kohdan neljä viidennessä kappaleessa spekuloidaan oudosti laskutuspalveluyritysten verotuksellisen roolin vaikutuksia työoikeudelliseen tulkintaan. On erittäin kyseenalaista, että Verohallinnon ohjeissa käsitellään muita kuin verotuksellisia asioita tavalla, joka kuuluisi lainsäätäjän linjattavaksi.
Kohdan 4 kappaleessa 2 listataan erilaisia työsuhteen tunnusmerkkejä, joita lähtökohtaisesti laskutuspalvelujen ja työn tarjoajan välillä ei ole. Vakiintuneen käytännön mukaan useimmat laskutuspalvelut vakuuttavat käyttäjän tapaturmavakuutuksella, joka useimmiten on ryhmävakuutus ja siten kattaa automaattisesti kaikki palvelun käyttäjät. Näkemyksemme mukaan työn suorittajan vakuuttaminen laskutuspalveluntarjoajan toimesta on paitsi työn suorittajan ja asiakkaan, myös yhteiskunnan kokonaisedun mukaista. Työn ja yrittäjyyden rajapintaa koskevissa keskusteluissa ja säännöshankkeissa yleisesti toivottavana on pidetty sitä, että työn suorittajille voidaan tarjota parempaa turvaa, vaikka työsuhteen muu tunnusmerkistö ei täyttyisi. Esimerkiksi Euroopan komission joulukuussa 2021 esittämä alustatyödirektiivi lähtee siitä, ettei työoikeudellinen harkinta saisi estää työn suorittajien olosuhteiden parantamista esimerkiksi vakuuttamisen muodossa.
Ohjeluonnoksen sisältöä ja sanamuotoja tulee selkiyttää tämän osion osalta. Palkkaennakkoa koskeva kohta tulee muuttaa siten, että laskutuspalvelu voi edelleen tarjota käyttäjälleen palkkaennakkoa. Samalla osion 4 kappaleen 2 listasta tulee poistaa maininta vakuutusten tarjoamisesta.
Käytetyistä käsitteistä
Ohjeluonnoksessa käytetyissä käsitteissä on horjuvuutta eivätkä ne kaikilta osin ole yhteneväiset voimassa olevan lainsäädännön kanssa. Esimerkiksi kohdan 2.1 toisessa kappaleessa (myös 2.8.3 ja 3.9) todetaan, että ”Laskutuspalveluyritys ei ole ennakkoperintälain (1118/1996, EPL) 14 §:ssä tarkoitettu työn suorittajan työnantaja, jonka lukuun tehdystä työstä palkka maksetaan, koska työn suorittaja tekee työn asiakkaansa lukuun.” Työn tekeminen työnantajan lukuun tarkoittaa sitä, että työstä koituva välitön hyöty tulee työnantajan hyväksi. Kohta kuvastaa ohjeluonnoksissa toistuvaa epäselvyyttä osapuolten (työn suorittaja, laskutuspalvelu, työn tilaaja) rooleista. Yrittäjä tai yrittäjämäisesti toimiva kevytyrittäjä tekee lähtökohtaisesti työtä omaan lukuunsa. Jos työtä tehdään asiakkaan lukuun, voitaisiin asiakas tulkita työnantajaksi, jolla olisi ennakkoperintälain 14 § mukaiset työnantajavelvoitteet. Kohdan 3.1 esimerkissä 9 Anne tekee työtä kioskiyrittäjän lukuun, mutta kohdan 2.8.3 esimerkissä 6 maalari tekee töitä omaan lukuunsa (ainakin olettaen, että hän tekee maalarin töitä jatkuvasti ja useille asiakkaille).
Myös muissa termeissä on epätarkkuuksia, esimerkiksi 1 toisessa kappaleessa ja kohdan 2.1 ensimmäinen kappaleessa termiä välittää käytetään harhaanjohtavasti, sillä kyse ei ole maksunvälityksestä eikä muutenkaan välittämisestä sanan juridisessa merkityksessä. Samoin kohdan 1 toisessa kappaleessa ilmaisu ”[..] välittää työn suorittajalta veloittamaansa palkkiota vastaan” on ristiriidassa KHO:n ALV-päätöksen 2020:123 kanssa, jossa todetaan, ettei laskutuspalveluyritys suorita työsuorittajalle erillistä palvelua palkkiotaan vastaan.
Ehdotamme ohjeistusta täsmennettävän siten, että eri osapuolista käytettävät käsitteet ja velvoitteet ovat yhdenmukaiset ja linjassa voimassa olevan lainsäädännön kanssa.